Vihdin Vilepan kotiturnaus pelattiin Oinolan koululla
Nummella. Vihdistä ei salia ollut
saatavilla.
Loimu pelasi turnauksen ensimmäisen ottelun Kouvolasta
tulleita Kovolaisia vastaan. Tytöt aloittivat hyvällä sykkeellä ensimmäisen
erän vaikkakin peli oli tosin hermostuneista. Pisteitä tehtiin vuorotellen,
ottelu oli tasaista ja joukkueet
tasavahvuisia, joten suuria eroja ei päässyt tulemaan. Kaikki jaksoivat
yrittää, eikä suurta notkahdusta päässyt tulemaan erän missään vaiheessa.
Loimu hävisi kuitenkin erän (22–25)
Toisessa erässä Kouvolalaiset pääsivät (3-8) johtoon. Kouvolalla
oli kaksi kovaa lyövää, joiden ansiosta ero syntyi Loimulaisiin, muuten
tasaväkisissä joukkueissa. Erän puolivälissä oltiin tasalukemissa (15–15)
kummatkin ottivat erässä aikalisän. Kouvolalaisislle tämäkin erä (22–25), joten
Kouvola vei ottelun 0-2.
Loimu- Jankko peli oli toisena vuorossa. Loimu teki paljon
virheitä, valmentaja Jari Sinkkonen otti aikalisän rauhoittaakseen pelaajia. Hieman
näkyi huolimattomuutta helpoissa palloissa, hyökkäyksistä puittui voima.
Erä loimaalaisille (20-25)
Toisen erän alun Loimulaiset ottivat komentoonsa. Johto oli
jo (10-6), mutta loimaalaiset ottivat eron kiinni erän lopussa tilanteessa
(22-22) ja menivät ohi. Erä loimaalaisille
(23-25), joten ottelu Jankolle 2-0
Kolmannessa pelissä vaihdettiin toiseen rakennukseen, jossa
oli kanttiin ja huoltojoukotkin pääsivät tankkaamaan huvenneita energiavaroja.
Peli oli turnauksen isäntiä Vilepaa vastaan. Loimu teki
paljon virheitä aloituksessa ja pelitilanteissa virheiden määrä oli niin suuri,
ettei ottelua voi voittaa näillä virhe määrillä. Väsymys painoi jo jalkaa ja turnauksen pirteä
alku alkoi näkyä pelaajien otteissa.
Nämä tulokset eivät näyttäneet koko totuutta Loimun
pelitasosta. Tässä turnauksessa oli paljon positiivista sykettä ja pelitaso
Jarin mukaan hyvä ja paljon hyviä piirteitä löytyi joukkueesta.
Vaihtopelaajien puute kyllä aiheutti hankaluuksia pelin
taktiikan rakentamisessa sekä tuoreiden jalkojen saamista kentälle.Tepi