Eilakaislat !!

Aluemestarit 2014 C-tytöt!!

Aluemestarit 2014 C-tytöt!!

lauantai 18. tammikuuta 2014

XX Tinttiturnaus Forssa 5.1.2014 B-2 Tytöt Pronssia


XX Tinttiturnaus Forssa  5.1.2014 B-2 Tytöt

Forssaan lähdettiin aamuvarhaisella,
lomien jälkeen pelaajat näyttivät vähemmän levänneiltä, mutta kaikki innokkaat kuitenkin lähtivät matkaan. Ainoastaan kaksi takaisku joukkueelle oli tullut, Elina Trontseva ja Susanna Rinne oli lopettanut pelaajauransa ainakin toistaiseksi.

Kaikkea hyvää Elinalle ja Susannalle
Forssaan tullessa olivat jo pelaajat hyvässä iskussa tulevaa koitosta varten .

Koijärven kunnon isännöimä turnaus alkoi Koijärveläisiä vastaan. Ensimmäisessä erässä Loimulaiset saivat 22 pistettä, mutta toisessa erässä jotkut pelaajat nukkuivat ja pistetä tuli vain 12,
Loimu – Koiku 2-0

Toinen ottelu Euran Raikua vastaan alkoi samalla tavalla kun ensimmäinen ottelu, Loimulle 19 pistettä.
Toisen erän ottivat Loimulaiset omiin nimiinsä ( 25–17)

Viimeinen erä mentiin Loimulaisten johdolla, mutta Euralaiset menivät kuitenkin ohi, osin meidän suurella virhemäärällä, erä Euralaisille 16-14 eli siinä ja siinä mutta kuitenkin.
Kolmas peli oli Paimion Yritystä vastaan. Kaikki näytti jo siihen suuntaan, että voitto oli tulossa, jos Loimun tytöt pelaisivat omalla tasollaan.

Ensimmäinen erä meni tiukoille ja lisäpisteille, mutta erä Loimulle (27–25)
Toinen erä myös Loimulle 25–20 joten Loimu- PaiY  2-0

Salon Viesti sai viimeisessä ottelussa vastaansa Rasion Loimun.
Loimun tytöt olivat pahasti jäässä ei voi pahemmin peli jäätyä, jos vaikka puoliksikin peli olisi ollut normaalilla tasolla peli olisi ollut Loimun, mutta kaikki kävi toisin.

Pitkässä turnauksessa kaikkea voi tapahtua, ilmeeltään peli oli luovuttamista .
Loimu-Salon Viesti   (19-25) (25-23) (11-15)   1-2

Ilme oli hämmentynyt sekä pelaajilla että valmentajilla, kun Loimu kutsuttiin palkintojen jakoon.
Turnaus toi Loimun tytöille pronssiset mitalit, joka kevensi kotimatkaa.

Kolmas tila oli kuitenkin loistava suoritus, ei kun kohti seuraavia koitoksia.

Tepi

maanantai 13. tammikuuta 2014

C-SM A-pool Eura


C-SM A-pool Eura

 

11.1.2014 pelattiin Eurassa 2. pooli turnaus. Samassa poolissa oli Euran ja Loimun lisäksi Pielaveden Sampo ja Laihian Luja.

Loimun kokoonpanossa oli Nea Luntamo, Veda Mansikkaviita, Venessa "Tata" Loukonen, Janina Sinkkonen, Emma Murtojärvi, Emilia Koivusalo, Jutta Riikonen ja Olivia Kakko. Emilialla oli olkapäässä kipuja ja pelaaminen oli epävarmaa, eli vaihtopenkki olisi melko kapea. Valmennuksesta vastasi allekirjoittanut ja Jari Sinkkonen.

 

EuRa - Loimu 1-2 (25-21, 15-25, 15-17)

Euraa vastaan oli jo edellisessä turnauksessa tiukkaa joten kukaan ei varmaan odottanut helppoa peliä nytkään. Avauskentälliseen meni Nea, Olivia, Janina, Emma, Jutta ja Tata. Peli alkoi tahmeasti ja tilanteessa 18-12 Loimu teki passari passarivaihdon. Se hieman toi lisää virtaa ja sekoitti vastustajan pelaamista. Erä kuitenkin selkeästi Euralle.

Toiseen erään lähdettiin kuusikolla Veda, Olivia, Janina, Emilia, Jutta ja Tata. Emilia tuli hyvin peliin mukaan ja erä helposti Loimulle 25-15.

Kolmanteen erään lähdettiin samalla kuusikolla kuin toiseen. Erä eteni tasaisesti alusta loppuun, tilanteessa 13-12 Euran johtaessa. Emilian olkapää vihoitteli niin paljon jotta vaihto oli pakko tehdä. Emma otti kuitenkin paikan hienosti ja erä Loimulle selvästi 17-15 :)

 

Loimu - LaihLu 2-0 (25-16, 25-22)

Toiseen peliin lähdettiin samalla kokoonpanolla kuin ensimmäiseen peliin. Emilian olkapää oli niin kipeä että hän ei enään pelaisi. Vaihdossa oli siis vain Veda pelikuntoisena.

Erä hoidettiin tyylikkäästi kuten koko peli. Toiseen erään laitettiin Veda passarin kanssa ristipaikalle. Peli sujui hienosti vaikka paikkoja vaihdettiinkin.

 

Loimu - Sampo 2-0 (25-8, 25-11)

Sampoa vastaan aloitettiin taas Vedan ollessa vaihdossa. Peli oli ihan selvä, Sammon tytöt olivat heittäneet pyyhkeen kehään jo ennen pelin alkua. Harmi, sillä heillä olisi potentiaalia pelata hyvää lentopalloa.

Toiseen erään, hyvin passannut Nea tuli yp:n paikalle. Hän hoiti hienosti myös sen paikan.

 

Päivä oli hyvä. Alussa näkyi että joukkue ei harjoittele yhdessä. Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä paremmalta peli näytti. Itsevarmuus kasvoi pallo pallolta, alettiin luottamaan omaan ja kaverin tekemiseen. Loimu oli edellä muita monella sektorilla. Isoin osa-alue oli varmaan kuitenkin syöttö. Aika harvoin C-tasolla näkee esim. kovaa hypäriä, hyvä Jutta :) myös hyökkäys kuviot ja lyönti voima oli omaa luokkaa. Euran Katariina Kylänpää oli harvoja hyökkääjiä jotka erottuivat Loimulaisten lisäksi.

Valmentajana olin erittäin tyytyväinen joukkueen tekemiseen ja eritoten asenteeseen. Loppujen lopuksi voiton avain on kuitenkin "asenne ratkaisee".

Loimu jatkaa edelleen ilman tappioita, A-pooli paikka säilyi siis edelleen. Seuraavassa turnauksessa on taas tuttu EuRa sekä PuMa volley ja Nurmon Jymy. Seuraava C-turnaus pelataan 1.2.2014

 

- TM