Eilakaislat !!

Aluemestarit 2014 C-tytöt!!

Aluemestarit 2014 C-tytöt!!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Aluemestaruus Loimun Mimmeille





HUIKEA taso ja HUIKEA fiilis -tässä muutama ensimmäinen ajatus, jotka tulevat mieleeni E-tyttöjen finaaliturnauksen loppuottelusta. Sekä tunnelma, että nuorten urheilijoiden taidot ja asenne olivat todella korkealla. Saman asian mainitsi myös Lentopalloliiton alueen edustaja Pirjo Oksanen palkintojenjakotilaisuudessa Kauppiksella ottelun jälkeen.

 
Loimun Mimmit Iina, Jenny, Veda ja Hanna pelasivat itsensä Lounais-Suomen aluemestareiksi todellisen jännitysnäytelmän päätteeksi. Finaaliottelussa vastaan tuli etukäteenkin vahva mitalisuosikki Ylöjärven Ryhdin Puumat -joukkue. Nämä kaksi finalistia olivat kevään alkulohkoissaan ylivoimaisia lohkovoittajia. Tiedossa oli siis jo etukäteen tiukka ottelu.

Ensimmäisen erän voittoa sai juhlia Loimun Mimmit numeroin 25-19. Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutteli Ylöjärven Puumat vieden erän nimiinsä pistein 20-25. Kolmas erä oli todella tasainen. Loimun Mimmit onnistuivat ottamaan Puumiin muutaman pisteen kaulan erän puolivälissä. Hurmoshenki ja mieletön tahto toivat Mimmeille lopulta kirkkaimman mitalin pistein 15-13. Iloa, riemua, ylpeyttä ja onnenkyyneleitä valui kannustajilta, vanhemmilta, mummeilta, papoilta ja muilta oranssimustilta sydämiltä, jotka paikanpäälle olivat tulleet. Toni ja tytöt tanssivat voitontanssia aidosti iloiten, helpottuneina kovatahtisen kevään tavoitteen täyttymisestä. Hurja treenimäärä toi kiitoksen ja palkinnon, josta ensimmäisiä toiveita uskallettiin herätellä jo viime vuoden finaalien jälkeen.

Sydämelliset onnittelut Mimmeille, mestaruusjuhlat ovat tulossa lähiaikoina...

Sydän pamppaillen, Kati

lauantai 20. maaliskuuta 2010

FINAALIT RAISIOSSA 28.3.2010

E-tyttöjen aluemestaruussarjan finaalit pidetään Amiksella ja Kauppiksella sunnuntaina 28.3 klo 10 alkaen.
Mitalisijoja finaaleissa tavoittelee Loimun joukkueista sekä Pimut, että Mimmit. Alkulohkonsa ylivoimaisina ykkösinä mitalijahtiin lähtee Mimmit, mutta vahva haastaja tulee olemaaan myös Pimujen joukkue, joka sijoittui alkulohkossa kolmannelle sijalle.
Finaalien alkulohkoja pelataan kolmella kentällä, tärkeät välieräpelit alkavat Amiksella n. klo 15, jonka jälkeen siirrytään Kauppikselle pelaamaan pronssiottelu. Lopulta Kauppiksella kamppaillaan aluemestaruuskultamitaleista aikataulun mukaan n. klo 17.30 alkaen.

Kannustusjoukkoja toivotaan Kauppikselle viimeistään mitalipeleihin klo 16.30 alkaen. (Aikataulu suuntaa antava.)

Paikalla kahvio.

TERVETULOA!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Kiitos Bulleriina!

Ruskolainen kahvila-leipomo Bulleriina lahjoitti viikonlopun kotiturnauksiin herkullista myytävää; pasteijat, pullat ja munkit tekivät kauppansa nopealla vauhdilla. SUURI KIITOS TIINALLE junioreidemme tukemisesta :-)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Loimun tytöille pelkkiä 2-0 voittoja!

Pimut järkkäsivät lauantaina 27.2 kotiturnauksen Amiksella, tosin minimallisen, sillä hiihtolomat estivät Orpon saapumisen paikalle. Se ei tahtia haitannut, vaan Pimut veivät vierasjoukkueita mennen tullen ottaen selkeät 2-0 voitot vastustajistaan Jankko Dumleista ja KoKa 1:stä.

Mimmit matkasivat samana lauantaina Somerolle pelaamaan. Vastustajiksi asettuivat Koiku Salamat, SoPa 1 ja Kataja Kurret. Pelit vedettiin läpi rutiinilla, mutta tällä kertaa Mimmien ote hiukan herpaantui Koikun Salamien "iskiessä", vaikka loppunumerot olivatkin Mimmeille selkeät 25-10 ja 25-11. Täydet 6 voittoerää takataskussa tyttönelikko jatkoi Kerttulaan kannustamaan liigapoikia Sammon kaatoon.

Sunnuntaina vuorossa oli jälleen kerran kotiturnaus, tällä kertaa D-tiikerisarjassa. Perusviisikon lisäksi joukkueeseen nostettiin Emma, joka on näyttänyt lupaavaa kehitystahtia kuluneen kauden aikana ja osoittanut hyvää asennetta treeneissä. Turnauksessa oli 3 peliä, joista Loimun tytöt napsivat 2-0 voitot tasaisilla suorituksilla. Emma hoiti osuutensa onnistuneesti, syöttäen jopa vastustajia kumoon pitkillä syöttöputkillaan. Toni-valmentaja päättikin ottaa Emman mukaan myös D-tiikerisarjan välieriin, joihin tytöt ovat menossa lohkovoittajina. Välierät pelataan Raisiossa 20.3.

Leidit napsivat päänahkoja samaan aikaan Säkylässä, otteluraportti ohessa.

Viikonlopun tuloksena pelkkiä 2-0 voittoja Loimun tytöille. Hyvältä näyttää, niinku kuuluuki...hyvä boogie :-)

Leideillä voittoisa turnaus Säkylähallissa 28.2.2010!!


Ulkona oli kauhea räntäinen lumipyry, kun Leidit ajelivat Säkylään pelaamaan turnausta yhdessä Säkylän Urheilijoiden, Kosken Kaiku kakkosen, Vampulan Urheilijoiden ja Loimaan Jankon Tikrujen ja Daimien kanssa. Varsinainen lumiukkokeli, mutta oli kiva siirtyä sisätiloihin palloilemaan!
Maskun Katajan Jellonat eivät saapuneet ollenkaan paikalle, joten Leidien turnaus alkoikin huilivuorolla. Loimaan tulevan turnauksen yksi peli siirrettiin kuitenkin Säkylässä pelattavaksi, joten kaksi peliä tuli sunnuntaillekin. Hyvä niin! Reipasta mieltä pidettiin yllä ennen ekaa ottelua ja tytöt söivät pientä välipalaakin. Kumma, miten nälkä iskee aina heti kun hallin ovi aukeaa! :D

SäkU – Leidit

Peli alkoi mitä mainioimmin heti, Olivian viidellä ässällä! Sannin syöttövuorolla 0-9 tilanteessa SäkU otti jo aikalisän, mutta ei apua, syöttövuoron jälkeen tilanne oli jo 0-10. Leidien selkeässä hallinnassa peli jatkuikin, tosin 5-19 tilanteessa SäkU pääsi syöttämään jopa pari pinnaa putkeen. Loppuerä meni kuitenkin Leideille SäkUn vain vähän laittaessa hanttiin ja erä Loimulle 8-25.
Suuri kunnia oli se, kun kapteeni SAI kantaa juomapullot toiselle kenttäpuoliskolle.
Toisen erän alussa oli pientä hämminkiä havaittavissa ja SäkU johti jo 7-1. Kirivaihde ei oikein päässyt käyntiin, mutta pikkuhiljaa pinnoja napsittiin ja hyvillä syötöillä sitten jo johtoon, eli 8-9. Neakin syötteli mainiosti, tilanne jo 9-13. Kolmen kosketuksen peli saatiin hyvin käyntiin ja paikoin toimimaan oikein mallikkaasti ja erä hallintaan 12-17. Tsemppi säilyi ja erä viimeisteltiin 15-25! Hyvä Leidit!

Loimaan Jankko Daimit – Leidit

Ottelu alkoi todella tasaisesti. Daimitkin pelasivat nyt jo tässä turnauksessa ilman koppia. Peli oli sangen vauhdikasta katseltavaa! 3-8 tilanteessa Daimit otti aikalisän ja molemmat valmentajat tsemppasivat tyttöjään. Aikalisän jälkeen Leidit laittoivat kaasun pohjaan, ja hetkessä tilanne oli 6-14. Daimit pyristelivät kiitettävästi vastaan kuitenkin ja pian tilanne oli jo 11-17. Kiinni kurominen jatkui, Leidien peli oli hermostunutta, tilanne jo 16-20. Nostot eivät oikein onnistuneet, Daimeilla oli paha syöttäjä, tasaista vääntöä 20-21. 24-24 tilanteessa vastustaja teki syöttövirheen ja Inka syötti hienon ässän, ja erä Leideille 24-26. Huh, miten jännää!
Toiseen erään lähdettiin taas reippain mielin voittoerän jäljiltä, mutta alku oli huononlainen. 5-1 tilanteessa Maija-valmentaja otti aikalisän. Sieltä tytöt löysivät uutta puhtia, mitä lienee Pia ottelutauolla pulloihin sujauttanut? Pallo pois ja Nea syötteli pinnoja tasatilanteeseen 6-6. Sitten Daimeilta asteli syöttövuoroon joukkueen pahin syöttäjä ja kasvatti johtoa. Kivaa reipasta peliä pelattiin, mutta pallo pomppi jankkolaisille, 14-8. Maija otti toisen aikalisän, tytöt alkoivat jo vähän hermostua. Tsemppailua nähtiin taas heti aikalisän jälkeen ja hienoja palloja, 17-18 johtoon! Hauska on katsoa, kun pallo nousee ja passari passaa ja sitten ehditään jopa katsoa paikkaa minne pallo kannattaa laittaa! Tasaista vääntöä taas ja myös tosi vaikeita syöttöjä molemmilta puolilta. 23-22! Inkan syöttövuorolla sitten Leidit hoisivat homman kotiin 23-25, hienoa! Me voitettiin taas!! Tiukka, hieno peli ja upeita nousuja takaa-ajoasemasta!

-Jutta

Leidit Maskun turnauksessa!

Loimun Leidit jatkoivat ystävänpäivä viikonloppuna hyviä esityksiä tiikerisarjan turnauksessa Maskussa. Kaikki tytöt tekivät hienoja suorituksia sekä yksilöinä että joukkueena. Peleissä tuli monia ässäsyöttöjä sekä todella hienoja kolmen kosketuksen palloja, jotka päättyivät menestyksekkäästi vastustajan kenttään tuoden joukkueelle pisteitä. Vastustajien kannustusjoukotkin kehuivat tyttöjen hienoa kolmen kosketuksen peliä. Inkan, Nean, Olivian ja Sannin kunto on kohdallaan, koska tytöt jaksoivat hyvin pelata tiukkojakin eriä. Valmentaja Maija toi peliin oman osaamisensa ottamalla taktisesti oikeissa tilanteissa aikalisät, jotka sitten auttoivatkin tytöt voittoihin. Ottelut päättyivät seuraavasti:

Vampulan Urheilijat – Loimu Leidit 0-2
Loimaan Jankko Tikrut – Loimu Leidit 2-1
Loimu Leidit – Loimaan Jankko Daimit 2-1

Kiitokset kaikille mukavasta lauantaipäivästä.

- Sari