Raision Loimu Apassit oli turnausisäntänä Raisiossa, turnaus
oli tasokas, sillä mukana oli lounaissuomen kaksi parasta joukkuetta sekä kaksi muuta, Loimun B 2 ja ViLePa
Vihdistä,
Loimun Apassit
aloittivat turnauksen pelaamalla Salon Viestiä vastaan.
Loimun B-2 aloitti turnauksen Vihtiä vastaan, joka oli uusi
tuttavuus Loimulaisille. Joukkueen tasosta ei tiedetty ja näkyi myös pelissä,
että jotain oli jäänyt tekemättä valmistautumisessa, kun peli ei oikein tahtonut lähteä kulkemaan ja helppoja
virheitä tuli liikaa. Vihti vei erää numeroin
13 - 20 aikalisäkään ei purrut,
joten erä ViLePalle numeroin 13-25
Näin huonoja ei Loimulaiset ole, joten valmentaja Jari
Sinkkosella riitti aiheita erätauolla, miten herätellä joukkue pelaamaan omalla
tasolla. Jotenkin erätauolla asiat meni paikalleen. Loimun toinen erä oli jo erilaista
lentopalloa, oltiin terävämpiä joka alueella, erä eteni alussa 5 – 5
tasatilanteessa tämän jälkeen Loimulaiset alkoivat latoa palloa vastustajan
lattiaan. Tilanteessa 18 – 9 ei ruvettu pelaamaan varmanpäälle ja myös Vihdin
taso laski ja Loimun peli toimi, joten
toinen erä selvästi Loimulle 25 – 14
Kolmas erä jatkui Loimun johdolla. Tilanteessa 5 – 0 Vihti
otti aikalisän, päästiin 8 pisteeseen ja vastustajalla pistetili vielä
avaamatta, joten tasoero oli lopussa melkoinen, joten ottelu Loimulle
2-1
Toinen ottelu oli Salon Viestiä vastaan, joka oli jo
ennakkoon paha vastustaja, joten mentiin ottelu Salolaisten tahdittamana. Koko
ottelun ajan Loimulaiset olivat
altavastaajia, mutta tytöt pelasivat urheasti, eivätkä löysänneet ylivoimaista
vastustajaa vastaan, mutta ottelu kuitenkin Salolaisille selvin numeroin 2 - 0
Turnauksen viimeinen peli oli tuttuja Loimulaisia vastaan. Verkon
toiselle puolelle asettui Loimun Apassit ja tämäkin peli oli vastustajan
ennakkotietoihin perustaen parempi joukkue ja näin myös edettiin Apassien
komennossa. Tytöille kuitenkin iso plussa, kun kokonaisuutta ajatellaan,
ensimmäisen pelin ensimmäistä erää lukuun ottamatta.
Tepi
Jari.S
Valmennuksen piikkiin voin ottaa Vihtiä vastaan pelin
ensimmäisen erän. Tarkoituksella oli järjestystä muutettu siten, että
saataisiin mahdollisimman tehokas järjestys ottaen huomioon tyttöjen vahvuudet.
Tytöt vierastivat sen verran tilannetta, että oli palattava tuttuihin
pelipaikkoihin. Lievä jännitys näkyi myös selvästi pelaamisessa ja jalat
juuttuivat lattiaan. Toiseen erään saatiinkin hieman samaa kaivattua peli-iloa,
mitä oli ensimmäisessä taso turnauksessa. Kolmas erä menikin jo rutiinilla ja
vastustaja ei saanut enää peliä käyntiin.
Kahteen toiseen peliin lähdettiin tyttöjen mielissä selvästi
altavastaajana ja sitä viimeistä tsemppiä ei saatu päälle. Hienosti kuitenkin
saatiin SM-sarjapaikka ja paljon hyviä pelejä on tulossa. Nyt sulkeudutaan
kauppiksen saliin tiukasti harjoittelemaan seuraaviin koitoksiin. Kiitokset
tytöille.
Tepi / Jari.S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti