Matkaan päästiin lähtemään aamulla yhdellä bussilla. Keli
oli aurinkoinen ja hyvä. Mukaan viimeiseen turnaukseen lähtivät Laura,
Josefina, Ella, Sanni, Nea, Emma ja Janina. Jari ajoi ja Sarin tarkkaillessa
navigaattoria. Perillä Virroilla (tutussa salissa) oltiin hyvissä ajoin vajaa
puolitoista tuntia ennen ensimmäistä matsia. Kassit pukkariin ja vartin
happihyppelylle. Saliin päästiinkin hyvissä ajoin lämmittelemään, ennen
tyttöjen turnausta oli salissa käyty jo pienempien poikien turnaus.
Ensimmäiseen peliin vastaan saatiin kotijoukkue Virtain
Veikot. Veikot oli myös kärsinyt pelaajien osalta inflaation joukkueessa ollen
vain kuusi tyttöä, mutta se jo riittääkin. Meillä oli sentään mukana seitsemän
pelaajaa, mutta kun pelattiin liperolla (Sanni), niin ottelun alussa
tiedettiin, että vaihtoja ei kumpikaan joukkue tekisi. Veikot otti alussa 3
pisteen kaulaan ja sillä erolla edettiin kotijoukkueen viedessä tilanteeseen
9-6 asti, jolloin otimme ensimmäisen aikalisän. Pelistämme oli kateissa luotto
omaan osaamiseen. Lyönneissä yritettiin ottaa liiankin varmasti ja rentouden
puuttuessa lyöntejä meni verkkoon ja pitkäksi. Puolustuksessa oltiin askel
myöhässä jo liikkeelle lähdössä ja sen seurauksena palloja ei saatu passarille
(Nea). Erä Veikoille 25–14.
Toinen erä oli ensimmäisen uusinta 25–19. Veikot – Loimu 2-0.
Pelin jälkeen käytiin pukkarissa pieni palaveri. Kentällä
tulee seuraavassa pelissä olla ilonen joukkue, joka uskoo tekemiseen ja
onnistumisten jälkeen pitää näkyä kunnon tuuletukset. Sovittiin myös, ettei
virheitä pelätä vaan laitetaan täysi höyry päälle ja nautitaan pelaamisesta.
Vastaan astui Espoon Lentis. Espoo otti 2 ensimmäistä
pistettä, jonka jälkeen Laura pysyi syöttämässä meille tilanteeseen 8-2 asti.
Lähimmilleen Espoo pääsi 10-6, mutta Loimu otti erän hyvillä syötöillä. Ässiä
syöttivät Janina, Emma, Ella ja Nea.
Toinen erä karkasi Espoolle 24-26 ja lähinnä vastaanotto
virheet kostautui meille.
Viimeinen erä mentiin Espoon saaden itselleen jo
ottelupallon 11–14 tilanteessa. Josefina astui syöttämään tietäen, ettei
aloitusvirhettä saisi tulla tai ottelu hävittäisiin. Jossu hoitikin
syöttövuoronsa loistavasti erä 16–14 ja koko ottelu 2-1 meille.
Viimeinen peli Raahe Poweria vastaan päästiin aloittamaan
yli tunti aikataulusta myöhässä. Alku vielä myöhästyi tuomarien lähdettyä ja
arvonta suoritettiin Jari eurolla sekä tuomariksi sovittiin Raahen
kakkosvalmentaja. Hänen kiivettyään tuomarikorokkeelle saatiin ”oikea” tuomari
paikalle. Päästiin vihdoin alkamaan. Peli ole kahden väsyneen ja nälkäisen
joukkueen pelailua, joissa pisteet tulivatkin pääasiassa joukkueiden omista
virheistä. Peli Raahelle 2-0 pistein 25–21 ja 25–22.
Joukkue lähti kuitenkin paluumatkalle hyvillä mielin ja yhtä
kokemusta rikkaampana. Lounasta tai sanotaanko myöhennettyä päivällistä
päästiin nauttimaan vasta Orituvalla iltauutisten aikaan. Peleistä saatiin
jokaiselle infoa, mitä asioita kunkin tulee kehittää seuraavissa treeneissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti