Yksi erä menetys……..
C-AM
sarjan turnaus pelattiin Raisiossa. Mukana oli Kaislojen ja Eilojen lisäksi
Vilppulan Tähti 1. ja Lempäälän Kisa -98.
Tässä
Eilojen päivästä.
Pari
päivää ennen turnausta tuli jobinpostia, kun Tata oli treeneissä venäyttänyt nilkkansa
ja joutui jättämään turnauksen väliin. Hiukan aikaa mietitytti, mites nyt
mennään.
Ratkaisua
lähdettiin hakemaan mahdollisimman pienin muutoksin. Veda keskelle ja se on
siinä.
Sillä
kokoonpanolla mentiin yhtä erää lukuunottamatta jossa annettiin Hannallekin
tilaisuus pelata laidassa, Iinan ottaen hänen paikkansa keskeltä.
Ensimmäinen
peli. Loimu Eilat – LeKi 98 2-0 (25-8,
25-16)
Ottelu
melko selvä. Pysyi omissa käsissä todella hyvin. Ei virheitä, rohkeutta
kuitenkin löytyi.
Toinen
peli. Loimu Eilat – VilTä 1 2-1 (23-25, 12-25, 12-15)
Ensimmäinen
erä oli tiukkaa vääntöä. Alussa oli meillä hienoinen johto mutta päästettiin
vastustaja mukaan Vilppulalaisella keskihyökkäyksellä. Essi hallitsi verkkoa
miten tahtoi.
Toiseen
erään piti saada erilainen ja taistelevampi Loimu kentälle. Ja näin kävi. Nyt
oli Hannan vuoro näyttää kuka hallitsee verkolla. Hanna teki erän puolivälissä
kuudesta pisteestä viisi. Erä selkein luvuin Loimulle.
Kolmas
erä oli tasaisin. Olimme vielä 9-12 tappiolla kun pallo voitettiin ja Hanna
asettui syöttämään. Hän lopettikin syöttämisen vasta kun tuomari päätti pelin.
Ottelupallo
oli hieman kyseenalainen kun toiselta kentältä tuli pallo Loimun puolelle
ssamalla kun syöttö lähti. Vastustaja luultavasti tuon pallon huomasi, mutta tuomari
ei. Niinpä peli jatkui. Tuo pallo voitettiin pitkän taistelun jälkeen.
Kolmas
peli. Loimu Eilat – Loimu Kaislat 2 – 0
(25-13, 25-18)
Rentoa
hyvää pelaamista molemmilta. Tässä pelissä toisessa erässä Hanna pelasi
laidassa ja Iina keskellä. Hieman oudot paikat näkyivät pelissä, eikä peli
ollut niin rentoa kuin ensimmäisessä erässä.
Turnaus
voitolla Eilat pääsee suoraan C-AM finaaleihin, jotka pelataan Virroilla
15-16.12
Kaislat
jatkaa välieriin Maskuun 1.12 josta kaksi parasta jatkaa finaaleihin. Tsemppiä
Kaisloille.
- Toni -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti